Joulu-uutuuksien esittely nimittäin. Moni teistä varmaan on nämä jo nähnytkin, mutta tuolta ruotsalaisesta joulublogista löysin hienoja kuvia, jotka ajattelin vielä jakaa tänne teidän nähtäviksi.
Ikeassa on aina jotain uutta ideaa. Monihan ei kyseisestä firmasta perusta (usein kylläkin eettisiin syihin vedoten) mutta itse pidän ja tykkään. Perinteeksi on tullutkin kurkata syksyisin Ikean joulukoristeet. Useat niistä ovat myös sellaisia, jotka voi toteuttaa kotona itsekin pienen teollisuusvakoilun jälkeen :) Toisaalta hinta on paperisissa koristeissa usein sellainen, ettei maksa vaivaa alkaa väkräämään niitä itse, jos nyt ei aivan välttämättä halua.
Yllä oleva kuvat on lainattu Ikean sivuilta ja täältä
Olen ostanut eläin piparimuotteja joskus aiemmin ja tänäkin vuonna uutukaiset piparimuotit menevät kyllä kovaan harkintaan. Eläinaiheiset muotit ovat sopineet hyvin pienelle lapselle, nämä tämän vuotiset ovat kenties hieman aikuisempaan makuun. Sopisi oikein hyvin pikkujouluihin sini-tai valkohomejuustolla höystettynä.
-Let`s make memories together-
Tuollainen valaistu kylä-juttu olis kyllä ihana! (3ksi viimeinen kuva). Tällä kertaa saan viettää joulua suomessa ja haluan kyllä kunnon joulukoristeet! Kyllä se on niin, että suomen joulu on se oikea joulu ;-)
VastaaPoistaNiin itsekin katsoin, että onpas kaunis kylä :) Ikkunalaudalla tuo pääsisi oikein oikeuksiinsa. Kurkkasin blogiisikin, joten sinulla siellä hieman erilainen arki-ympäristö, mitä täällä kotoSuomessa. Onneksi kuitenkin pääset Jouluksi kotiin -toivotaan siitä valkoista!
Poista