Let's make memories together
28. lokakuuta 2014
Puuta
Puu näyttäisi olevan tämän vuoden yksi joulukoriste trendeistä. Itsekin ostin Ikean puisia koristeita. Ajattelin laittaa meille tänä vuonna pienen joulukuusen mihin tulee luonnonmukaisia koristeita. Varsinaista joulua vietämme isovanhempien luona, joten isolle kuuselle ei ole tarvetta. Nämä puiset koristeet sopisivat kyllä myös moneen muuhun paikkaan. Näistä sainkin idean itse tehtäviin lahjoihin ja koristeisiin, onneksi minulla on tekevä mies ;) Loppuviikosta ajattelin suunnata rautakauppaan materiaaliostoksille, kuviosaha löytyykin jo omastatakaa. Samalla olen tehnyt listaa mitä kaikkea muuta puusta tai vanerista voi tehdä. Meinasitteko te tehdä osan lahjoista/ muistamisista itse?
27. lokakuuta 2014
Puuha joulukalenteri lapsille
Poika sai ihan hauskan puuhailu joulukalenteri lehden. Hän on juuri siinä iässä, että erilaiset tehtävät alkavat kiinnostaa ja tehtäväkirjoja tejdään muutenkin paljon. Itseasiassa tällainen joulukalenteri olisi helppo toteuttaa myös itse. Nyt kuitenkin valmiina versiona.
Let's make memories together
Let's make memories together
23. lokakuuta 2014
Sataa pieniä lumihippuja
Reippaan ulkoilun ja kirpakan kelin innoittamana mielessäni pyöri eräs runo. Niinpä näin pikkukakkosen aikaan rustailin sen teillekin korvamadoksi :) Kuvat on otettu vanhempieni luota muutama joulu sitten. Useammalla teistä taitaa ollakin jo jokin uusi joululehti hyppysissänne. Piparkakku- blogin Marian innoittamana minäkin kaarroin tänään kauppareissulla maitohyllyltä suorintatietä lehtihyllylle ja nappasin Kodinkuvalehden Joulunumeron mukaani. Vielä en siihen ole kerennyt katsoa, muuta kuin sen verran että joulukalenteri-ideana toiminut kylä tai kuusimetsä täytyy varmaan toteuttaa täälläkin!
Let`s make memories together
Let`s make memories together
22. lokakuuta 2014
Hyvää Joulua Teresa & Johanna
Tämä on varmaan yksi niistä hetkistä, kun tunnistan itsestäni jouluttajan. Aamulla kirpakka ulkoilulenkki kirjastoon raikkaassa, aurinkoisessa pakkas säässä. Innostuin kun pikkutyttönä, kun sain tämän kirjan käteeni. Voin melkein tuntea vielä painokoneen musteen tuoksun ;)
Uusi ja aidosti innolla odottamani Teresa Välimäen ja Johanna Lindholmen joulukirja "Hyvää joulua" on vihdoin täällä. Olen pitkittänyt hetkeä, kun avaan sen. Tein lapsille ruuat, luin satukirjaa ja vihdoin kodissa kuuluu tyytyväinen päiväunien tuhina.
Nyt on minun hetkeni. Tosin herkut ei taida olla kirjassa olevien veroisia. Mutta on minulla kahvia. Ja se on peräti tuoretta. Ei saa häiritä! :)
Let's make memories together
20. lokakuuta 2014
The Body Shopin joulukalenteri
Nyt kuulkaas on sellainen joulukalenteri mikä lienee jokanaisen makuun. Ah -ainakin minun. Bodyshopin joulukalenteri on nimittäin ilmestynyt kauppoihin ja verkkokauppaan. Bodyshop on naisen karkkikauppa, sieltä löytyy kepeän ja voimakkaamman tuoksuisia tuotteita, raikkaita, hillittyjä ja revitteleviä. Kelpaisi kyllä minulle. Ainoa vain, että hieman tyyriimpi kalenteri on kyseessä, joten ei taida meikäläisen kukkaro tälläkertaa löystyä.
Niin ja en hyödy tästä mainnonnasta millään lailla, tulin vain heti teille vinkkaamaan, jos joku kiinnostuu. Ostoksille pääset täältä
Let`s make memories together
Kuvat lainattu The Body Shopin sivuilta |
Niin ja en hyödy tästä mainnonnasta millään lailla, tulin vain heti teille vinkkaamaan, jos joku kiinnostuu. Ostoksille pääset täältä
Let`s make memories together
19. lokakuuta 2014
Joulupullat
Leivoin eilen pullia ja siitäpä tulikin mieleeni "jutella" joulupullasta ja Sahramista. Äitini laittaa aina joulupullaan sahramia ja muistan jo lapsena, miten hän sanoi että tässä on "maailman kalleinta maustetta". Niinhän se onkin, painoonsa nähden yksi kalleimmista elintarvikkeista. Mielestäni pullasta maistaa sahramin ja ennenkaikkea värihän on kullankeltainen. Googlailin äsken huvikseni lisätietoja ja sain yllätykseksi selville, että sahrami-maustetta tehdään Crokuksesta. Tai yhdestä Crokus-lajikkeesta. Tuskin se on se perinteinen Suomessakin keväisin maasta ensimmäisenä nouseva lajike, vaan enemmän lämpimillä Välimeren leveyksillä, Iranissa ja Intiassa kasvava. Sahramia kuulemma myös väärennetään paljon, aivan kuin kaikkia kalliita tuotteita muutenkin. Wikipedia neuvookin varmistamaan sahramin aitouden ostamalla mm.vain EU:n maantieteellisen suojan saanutta maustetta. Kuvan pulliin ei sahramia laitettu. Tuoreet pullat kirpakan lauantaipäivän välipalaksi maitolasillisen kanssa kelpasi kyllä.
Laitatteko te joulupullaan sahramia? Äitini kyllä laittaa ja mikään ei maistu aattoaamun kahvin kanssa paremmalta :)
Let`s make memories together
Laitatteko te joulupullaan sahramia? Äitini kyllä laittaa ja mikään ei maistu aattoaamun kahvin kanssa paremmalta :)
Let`s make memories together
15. lokakuuta 2014
Glögikauden avaus ja punaisia ruusuja
Hei Jouluttajat :)
Siskoni oli kylässä pitkän viikonlopun luonamme. Hieman jo annoimme yhdessä joululle pikkusormea. Kävimme ihastelemassa Ikeassa heidän joulun tarjontaa ja jotain oli ihan pakko itsellekin ostaa, niistä voin kirjoitella ihan erikseen sitten myöhemmin. Avasimme myös glögikauden ja katselimme vanhemman poikani kanssa Niko lentäjänpoika jouluelokuvan.
Tänään kuitenkin arki saapui luoksemme pyykkivuoren kanssa, mutta onneksi toi tullessaan myös ihanan aurinkoisen sään. Siispä matot ulos tuultumaan ja siivousta koko kodille ja kiireenvilkkaa ulkoilemaan. Kahvitauon kuittasin tänään glögin jämillä. Leikkelin myös syntymäpäiväruusuista lehdet pois, näin ruusut saavat muutaman lisäpäivän aikaa. Nautiskellessa glögiäni napsin muutaman kuvan jäätyneellä takaterassillamme.
Let`s make memories together
Siskoni oli kylässä pitkän viikonlopun luonamme. Hieman jo annoimme yhdessä joululle pikkusormea. Kävimme ihastelemassa Ikeassa heidän joulun tarjontaa ja jotain oli ihan pakko itsellekin ostaa, niistä voin kirjoitella ihan erikseen sitten myöhemmin. Avasimme myös glögikauden ja katselimme vanhemman poikani kanssa Niko lentäjänpoika jouluelokuvan.
Tänään kuitenkin arki saapui luoksemme pyykkivuoren kanssa, mutta onneksi toi tullessaan myös ihanan aurinkoisen sään. Siispä matot ulos tuultumaan ja siivousta koko kodille ja kiireenvilkkaa ulkoilemaan. Kahvitauon kuittasin tänään glögin jämillä. Leikkelin myös syntymäpäiväruusuista lehdet pois, näin ruusut saavat muutaman lisäpäivän aikaa. Nautiskellessa glögiäni napsin muutaman kuvan jäätyneellä takaterassillamme.
Let`s make memories together
10. lokakuuta 2014
Elloksen joulua
Puhelin piippasi Elloksen alekoodin ja pitihän se käydä kurkkaamassa tarjontaa. Koti- osaston uutuuksien puolelle oli ilokseni ilmestynyt jo joulujuttuja. Kokosin joitakin itseäni miellyttäviä. Aika paljon jouluisessakin sisustuksessa näyttäisi olevan pinnalla nyt puu, metalli ja erityisesti kuparin sävy, jouluista punaista unohtamatta. Porot ja peurat seikkailevat näköjään niin Elloksen, kuin Ikean ja tietenkin Pentikinkin joulussa.
Let`s make memories together
8. lokakuuta 2014
Jouluisia kirjoja ja muutama uutuus vinkki
Huomasin että useammassa joulublogissa aletaan kaivella joulukirjoja esiin. Itsellänikin on pari omana ja kävin lainaamassa kirjastosta lisää. Samalla laitoin muutaman joulukirja uutuuden varaukseen, mm. Teresa Välimäen Hyvää Joulua ja Topeliuksen Joulu - kirjat. Teresa Välimäen kirja tunnetusti keskittyy ruuan ympärille ja kirjaa on jo ehditty kehua raikkaaksi tuulahdukseksi Joulukirjojen ja kokkikirjojen pariin. Topeliuksen Joulussa on toivottavasti sitten enemmän runoja, satuja ja rakkaita jouluisia kuvia.
Viikonloppu ja nyt alkanut viikko olivat kelien puolesta niin upeita, ettei joulukirjojen pariin kerennyt vielä asettautua. Nyt lupaillaan sadetta ja tuulta, joten siis oikein oivia sisäkelejä, vaikka joulukirjojen lukuun.
Luetteko te joulukirjoja, vai keskityttekö lehtien ja blogien selailuun?
Let`s make memories together
1. lokakuuta 2014
Ensimmäinen pakkasaamu
Aamulla heräiltiin syksyn ensimmäiseen pakkasaamuun. Näinä aamuina olisi ihana lähteä varhain liikkelle ulos, luontoon. Keräillä puolukanvarpuja ja jäkäliä talteen ja juoda kahvit nuotion loimussa. Haistella pakkasilmaa ja ladata akkuja. Tällaisen aamun sattuessa ihan harmittaa kun pitääkin herätä arkiaamuun, työaamuun, päiväkotiaamuun ja tarttua saappaiden ja kameran sijaan pyykkivuoreen ja perunoiden kuorintaan. Koneen uumenista kaivoin vanhoja kuvia tällaiselta pakkasaamulta, punainen hirsi ja nuotiokahvit tuntuvat niin kotoisilta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)