25. lokakuuta 2015

Sydämet





               
                 "Salaista joulun taikaa, suloista yhdessä olon aikaa"

Valot junaradassa




....Muuten onkin ollut melkoisen arkinen, harmaa viikko.
Huh. Onhan ollutkin. Pitkiä päiviä töissä, mies useampana iltana poissa ja minulla vastuu lapsista. On sadellut vettä ja uhmailijan kanssa harjoiteltu rajojen löytymistä. Kaiken kruunasi itselläni perjantaina hammasoperaatio, jonka vuoksi viikonloppu menee jääpussia leukaperissä hautojen. Väsyttää, aika matelee, kun ei ole ollut lupaa liikkua. 
Onneksi sentään nyt mies on kotona, vaihtaa isomman pojan kanssa talvirenkaita autoon, ensi viikolle on luvattu pakkasta. Pienin nukkuu flunssaisia uniaa makkarissa.
Onneksi sentään on joulu lehdet ja kynttilät ja glögi. Ja eilen uunissa pitkään hautunutta kaalilaatikkoa. 
Onneksi huomenna vaihtuu uusi viikko!

18. lokakuuta 2015

Metsä






Minulle metsä on aina ollut paikka jossa rauhoitun, rentoudun ja josta saan voimaa. Käyn ympäri vuoden metsässä liikkumassa, usein itsekseni ja toisinaan perheen kanssa. Tänään sunnuntai lenkillä huomasimme metsän valmistautuvan jo väistämättä talveen. Lehdet tippuivat ja maatuvien heinien ja kukkien pistävä tuoksu tuntui kaikkialla. Silti tuossa kaikessa on jotain turvallista ja ihmeellistä. Kuinka kohta kaikki peittyy lumen alle ja luonto "kerää" voimia ensikevääseen. Huomasin monen kuusen kohdalla miettiväni pääseekön tuo yksilö koristamaan jonkun joulua? Ja keräisikö puolukanvarpuja istutuksiin vai valitsisiko ennemmin havuja. Vielä en tosin mitään kerenännyt mukaani. Täytyy odottaa sopivaa hetkeä, kun ulkona on jo hieman kirpakkaa pakkasta.

Iloisin mielin kohti arkea!

Let's make memories together

12. lokakuuta 2015

Väriä Jouluun -vai ei?




Kiitos kaikille kommentoijille edellisiin postauksiini, yritän keretä vastata niihin ihan ajatuksella iltasella. Jokainen kommentti lämmittää mieltä ja tekee teihin muihin joulunystäviin yhteenkuuluvuuden tunteen. Kiitos paljon. Tervetuloa myös uusille lukijoilleni ja liittyähän mukaan vielä saa toki yhä useampi.

Otin viikonloppuna vanhempieni kotoa tässä kirjoituksessa olevat kuvat nopeasti kännykän kameralla. Ne olivat mielestäni kauniit ja äidin sommittelema kynttilä/ marimekon kangastaulu sopivat kauniisti yhteen. Niinpä mieleeni tuli kysellä teidän värimieltymyksistänne joulun sisustukseen? Pidättekö perinteisestä punaisesta tonttuineen, vai pelkistetymmästä värimaalilmasta enkeleineen, uppoaako kenties pastellien modernimpi vaihtoehto? Omaa sisustusmieltymystäni kuvailisin perinteisen pelkistetyksi. Ei liikaa punaista, mutta jotain siellä -täällä pitää olla, ripaus vihreää kuusen muodossa, mutta kaiken kaikkiaan yleisilmeeltään unelmieni jouluinen sisustus on vaalean sävyinen ja luonnonmukainen.

Mitenkäs siellä? Jos nyt saisit sisustaa joulukotisi... mitä värejä ja materiaaleja siellä olisi?

Tunnelmallisia päiviä kaikille haaveilijoille

Let`s make memories together

9. lokakuuta 2015

Joulu maalla vai kaupungissa?





Kokoonnuttiin tänä viikonloppuna maalle koko lähisuku. Täällä maalla ollessa ajatukset kääntyy nopeasti jouluun. Illat ovat pimeitä, kun katulamppuja ei ihan heti lähellä olekaan ja kynttilöitä voi sytytellä sisälle ja ulos. Yöt ovat olleet pakkasella ja ainakin tänään oli erittäin kaunis ja kuulas ulkoilu sää.
Itse olen viettänyt kaikki jouluni maalla, joten joulusta kaupungissa minulla ei kokemuksia olekaan. Usein kyllä ihailen kaupunginkatuja jouiluasuissaan ja isoa kirkkoa lumisine huntuineen. Joulun tietenkin tekevät ne ihmiset ja kun tärkeimmät ihmiset ovat maalla olemme viettäneet joulummekin siis siellä. Kenties jossakin vaiheessa tulee myös erilaisia jouluja ympäristöineen. Missä sinä vietät joulusi? Oletko maalaisjoulun vai kaupunkijoulun edustaja?

Ihanaa viikonloppua,
Let's make memories together

2. lokakuuta 2015

Lokakuun toinen




Lokakuu tuli, sateineen ja pimenevine iltoineen. Syyskuu oli lämmin, vilkas ja touhun täyteinen. Havahduin siihen, että joulukuun alkuun on enää kaksi kuukautta :) Kaupassa olen nähnyt jo Fazerin joulusuklaata (ja meidän keittiönkaapissakin, mistähän lie sinne tiensä löytänyt?) ja joululimpparia. Virvoitusjuomista en niin välitä, joten se on jäänyt kauppaan. Glögiä tai joulusiidereitä ei kuitenkaan vielä ole vilahdellut, Blossankin tuloon on vielä tovi. Mutta huomaa että lapset alkavat kysellä ja olen itse turvautunut jo muutaman kerran "tontut kurkkii..." pelotteeseen ja "pitää kirjoittaa joulupukille.." fraasiin. Pieninkin on oppinut sanan TONTTU. Siinäpä tärkeimmät. Mitäs joulunajan merkkejä te olette jo huomanneet? Laitetaanpas listaa pystyyn kommenttiboxiin.